Lasten tunnit

Lasten tankotanssi- ja sirkuskursseilla liikutaan ja leikitään, opitaan lajitaitoja ja saadaan uusia ystäviä. Tunnit Olarissa ja Vallilassa.

Lasten ja nuorten kurssivalikoima

Lapsille ja nuorille on tarjolla ryhmiä Olarissa ja Vallilassa. Ammattitaitoiset, kannustavat ja aurinkoiset ohjaajamme huolehtivat siitä, että jokainen lapsi oppii omaan tahtiinsa. Meillä lapsi saa harrastaa! Kauden lopussa pääsee halutessaan esiintymään ryhmän joulu- ja kevätjuhlassa. Lasten ja nuorten kurssit alkavat elokuussa ja tammikuussa, ja kestävät koko kauden. Jos ryhmässä on tilaa, tankotanssi- tai sirkusharrastuksen voi aloittaa myös kesken kauden.

Kurssilla harjoitellaan tankoakrobatian perustaitoja yhdessä leikkien ja liikkuen. Tunneilla opetellaan mm. pyörimään käsien varassa sekä kiipeämään, istumaan ja seisomaan tangolla. Tunnilla tutustutaan myös erilaisiin sirkusharjoitteisiin, kuten lattia-akrobatian alkeisiin. Kurssi kehittää monipuolisesti kehon koordinaatiota, voimaa ja liikkuvuutta.

Kurssilla harjoitellaan tankoakrobatiaa sekä tutustutaan erilaisiin tangolla työskentelyä tukeviin sirkusharjoitteisiin. Tunneilla tehdään myös perusvoima- ja liikkuvuusharjoituksia. Harjoittelu keskittyy tankotemppukurssia tiiviimmin lajitaitoihin ja vaikka hauskanpito onkin taattua, leikin rooli tunneilla on jo pienempi.

Kurssilla harjoitellaan tankoakrobatiaa sekä tutustutaan erilaisiin tangolla työskentelyä tukeviin sirkusharjoitteisiin. Tunneilla tehdään myös perusvoima- ja liikkuvuusharjoituksia. Aikaisempaa kokemusta tankotanssista ei vaadita.

Kurssilla tutustutaan rengastrapetsin, vertikaalikankaiden sekä sirkus-hammockien alkeisiin. Tunnit pitävät sisällään lajiharjoitteiden lisäksi ilmavälineille valmistavia lämmittelyliikkeitä ja -leikkejä sekä lattia-akrobatian ja pariakrobatian perusharjoitteita. Aiempaa kokemusta ei vaadita. Tunnille tulee saapua aina ilman koruja, kelloja, teräviä kynsiä sekä vetoketjuttomissa vaatteissa ja hihallisessa paidassa. Mukaan vesipullo ja iloinen mieli!

Kurssilla tutustutaan rengastrapetsin, vertikaalikankaiden sekä sirkus-hammockien alkeisiin. Tunnit pitävät sisällään lajiharjoitteiden lisäksi ilmavälineille valmistavia liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoitteita sekä lattia-akrobatian ja pariakrobatian perusharjoitteita. Aiempaa kokemusta ei vaadita. Tunnille tulee saapua aina ilman koruja, kelloja, teräviä kynsiä sekä vetoketjuttomissa vaatteissa ja hihallisessa paidassa.

Ilma-akrobatiatunneille on vesipullon lisäksi hyvä ottaa mukaan ihonmyötäiset vaatteet - pitkälahkeiset housut ja hihallinen kainalot täysin peittävä paita. Suosittelemme välttämään liukkaita materiaaleja. Osallistujien tulee poistaa kaikki korut, kellot ja rannekkeet, eikä treenivaatteissa saa olla vetoketjuja, nappeja, strasseja tai mitään muutakaan välinettä repivää tai kolhivaa. Pidäthän kyntesi lyhyinä ja sidot pitkät hiuksesi kiinni.

Tankotanssitunneille on vesipullon ja pienen pyyhkeen lisäksi hyvä ottaa mukaan mahdollisimman lyhyet shortsit. Yläosaksi esimerkiksi treenitoppi tai t-paita. Varaa alkulämmittelyihin pitkähihainen paita ja pitkät housut.

Huomioithan että sirkusvälineillä ainoa sallittu pitoapu on hartsi. Tanko- ja kiipeilygripit on kielletty!

Ensimmäinen tuntisi?Hyödynnä ensikertalaisen etu!

Ensikertalaisena saat viiden kerran kortin tarjoushintaan vain 50€! Voit hyödyntää tarjouksen mikäli olet uusi tai palaava asiakas, jolla ei ole ollut varauksia kuluneen 12 kk aikana. Kortin saat ostettua toimistosta saapuessasi ensimmäiselle tunnillesi, ja se on voimassa 3kk ostopäivästä.

Usein kysytyt kysymykset

Mietitkö mitä ensimmäiselle tunnille tulisi ottaa mukaan tai mitä eroa on kurssilla ja viikkotunnilla? Alta löydät vastaukset kaikkiin yleisimmin kysyttyihin kysymyksiin.

Ovet avataan 10 min ennen tunnin alkua. Ovet ovat lukittuina tuntien ajan. Saavuthan siis ajoissa paikalle! Muistathan käydä ilmoittautumassa toimistossa.

Sirkus- ja ilmajoogatunneille on hyvä ottaa mukaan ihonmyötäiset vaatteet - pitkälahkeiset housut ja hihallinen, kainalot täysin peittävä paita. Suosittelemme välttämään liukkaita materiaaleja. Osallistujien tulee poistaa kaikki korut, kellot ja rannekkeet, eikä treenivaatteissa saa olla vetoketjuja, nappeja, strasseja tai mitään muutakaan välinettä repivää tai kolhivaa. Lävistyskorut kannattaa teipata huolellisesti, mikäli korua ei voi poistaa tunnin ajaksi. Poistathan myös voimakkaasti tahraavan meikin, vältät voimakkaita hajusteita, pidät kyntesi lyhyinä ja sidot pitkät hiuksesi kiinni. Oma vesipullo tulee varmasti myös tarpeeseen! Huomioithan, että sirkusvälineillä ainoa sallittu pitoapu on hartsi; tanko- ja kiipeilygripit on kielletty.

Tankotanssitunneille tarvitset mukaan mahdollisimman lyhyet shortsit sekä pienen käsipyyhkeen tangon putsausta varten. Yläosaksi käy esimerkiksi treenitoppi tai t-paita. Suosittelemme varaamaan alkulämmittelyihin pitkät housut shortsien päälle. Myös vesipullo on hyvä ottaa mukaan!

Studioilla maksutapana käy käteinen, pankki- ja luottokortti, ePassi, Virikeseteli, Edenred, Elämyslahjat sekä Gift4You. Nettikauppamme maksutapana toimii ainoastaan verkkopankki.

Kaikki sirkuslajien alkeet- ja tankontassin Poletech 1 -tunnit sopivat ensikertalaisille, ja mukaan voi tulla koska tahansa.

Lasten kursseja lukuunottamatta alaikäraja tunneillemme on 14 vuotta. Alle 18-vuotiailta vaadimme huoltajan suostumuksen osallistumiselle.

Tuntivaraukset, vapaatreenit ja jonopaikat tulee perua viimeistään 12 tuntia ennen tunnin alkua varausjärjestelmän kautta. Äkillisissä sairastapauksissa olethan meihin viipymättä yhteydessä sähköpostitse info@pole4fit.com. Emme ota peruutuksia vastaan puhelimitse/tekstiviestillä/instagramissa.

Perumattomista varauksista laskutamme normaalin irtotunnin hinnan ja toimistomaksun, yhteensä 30e. Perumattomia varauksia ei voida vähentää sarjakortilta.

Myös vapaatreenivaraukset tulee perua ajoissa. Laskutamme sähköpostitse perumattomista varauksista normaalin vapaatreenin hinnan 10e ja toimistomaksun 5e, yhteensä 15e. Tämä koskee myös jäseniä.

Suosittelemme suhtautumaan jonopaikkoihin kuten aktiivisiin tuntivarauksiin, sillä jonot liikkuvat paljon ja lähes aina pääsee mukaan jonottamalleen tunnille. Mikäli olet epävarma pääsetkö osallistumaan jonottamallesi tunnille, peru ajoissa myös jonopaikkasi.

Saavuthan ajoissa treeneihin ja ilmoittaudu toimistossamme aina tunnille tullessasi välttääksesi aiheettomat laskut. Myös jäsenten, sarja- ja kuukausikorttilaisen tulee aina ilmoittautua toimistossa!

Huomioithan muut treenaajat – tee varauksia vain niille tunneille, joille tiedät pääseväsi, kiitos!

Viikkotunnit varataan yksittäin varausjärjestelmämme kautta, ja tunnin voi maksaa toimistossa tunnille saapuessa.

Kurssipaikat ostetaan nettikaupastamme, eikä niille tarvitse oston jälkeen tehdä erillistä varausta viikoittain.

Henkilökohtaista ohjausta yksityistunnilla

Yksityistunnit ovat loistava tapa saada henkilökohtaista ohjausta ja keskittyä omiin tavoitteisiisi riippumatta siitä, oletko aloittelija tai kokenut harrastaja.

Yksityistuntimme ovat myös supersuosittuja polttarielämyksiä ja tykypäivän aktiviteetteja! Valitse polttari-, synttäri-, tai tyky-tunnille lajiksi hauska aerial bungee, rentouttava ilmajooga, vauhdikas tankotanssi, monipuolinen ilma-akrobatia tai vaikkapa ryhmäyttävä pariakrobatia. Tuntisisältö voidaan räätälöidä toiveidenne mukaan.
Pole4fit tankotanssi
© 2026 Pole4Fit. All rights reserved.

Join our mailing list

Liity postituslistalle